Tervehdys taas!
Meillä oli jo ihana talvikin, vaan nopeasti muuttui ilmat taas lämpöiseen suuntaan. Talvesta ei enää tietoakaan; ollaan joulukuussa ja päivällä lömpötila lähempänä 10+ kuin mitään muuta. Onneksi kynttilät ja muut valot on keksitty !
Työn prosessit ovat temmanneet niin mukaan, että tällainen kiireetön julkinen pohdiskelu on tällä kanavalla jäänyt vähemmälle. Mielenkiintoisia juttuja olen kuitenkin saanut tämän marraskuun 2006 aikana kokea. Aivan tämän kuun alussa olin hyvien uusien ja vanhojen yhteistyökumppnieni kanssa osallistumassa Varhaiskasvatuksen messuille Helsingin Kaapelitehtaalla. Erinomaisen mielenkiintoinen kokemus sekä myönteisyydessä että haasteellisuudessa ! En ole koskaan ennen elämässäni ollut tällaisessa markkinointitilanteessa: tarjottelemassa omaa osaamistani. Jäin oikein pohtimaan, että näin todellakin on. Keskusteluissa saadun palautteen pohjalta nyt kyllä mietin asiaa uudelta näkökulmalta: kun tietää edustavansa ajattelua, josta voisi olla monille paljonkin apua, niin tätä osaamista pitää pitää esillä. No, ehkä mietin jatkossa, mitä kaikkia väyliä meillä tähän esilletuontiin onkaan ! Siinä tietysti netti ja sen rajattomat mahdollisuudet on tutkittava tarkkaan ja vähitellen otettava käyttöön. Innostuin tästä kovasti.
Se mitä Varhaiskasvatusmessuilla kovasti mietin, oli tämä auktoriteettien passiivinen kunnioitus ja kritiikittömyys. Kysyin eräältä luennoille osallistuneelta lastenhoitajalta, mikä on ollut luentojen tähänastinen tärkein anti. Hänen suora vastauksensa päivästä oli: kyllähän se tuli selväksi, että pieniä lapsia ei saisi tuoda päiväkotiin, vaan ne pitäis pitää kotona äitiensä hoidossa ja toisena hän sanoi oppineensa, että me ei osata luoda lapselle kunnon toimintaympäristöä !
Messuilla oli myöskin kaksi nuorta yrittäjätuttavaani, jotka halusivat oppia toimialasta yhä enemmän, koska heillä on ollut ajatuksena kehittää oppivan työyhteisön välineistöä; siis miten auttaa päiväkotiyhteisöä luomaan yhteistä tulevaisuusajattelua, vision laadintaa. Nämä nuoret ovat olleet joissakin projekteissani toteuttamassa hyvin myönteisin palauttein tämän nk. idealatauspäivänsä. http://www.ideabronco.fi/index.php .Kun Leenalta ja Heidiltä kysyin, miltä messupäivä on vaikuttanut, ei ollut vaikeaa huomata pettymystä: tämä päivähoidon toimiala ei halua keskustella eikä yhdessä pohtia asioita. Kuunnellaan vain passiivisena. Mitään ei saa kysyä ! Tämä oli heidän kokemuksensa. -No totta on: massaluennot eivät anna mahdollisuutta kaikkien yhteiseen ajatuksien vaihtoon.
Jäin vakavasti miettimään, että tällaisten juttujen aika taitaa olla nyt ohi. On mietittävä ihan uudenlaisia yhteisen kohtaamisen muotoja. Kun sitten olin loppukuusta Jyväskylässä Crazy Town-verkostoyrityksen kutsumassa "Luovuus yrityselämässä"- seminaarissa, tajusin, että tällaisia oppimiskahvilan tyyppisiä juttuja meillä tarvitaan. Paikkoja, missä on mukana huippuasiantuntijoita tuomassa joitain uusia näkökulmia ajatteluun, mutta jossa ennen kaikkea voidaan yhdessä keskustella ja prosessoida ajatuksia eteenpäin. Kiitos erityisesti Villinikkareille (Tapulle, Petrikille ja Kertulle!).
Villinikkareiden Tarjan kanssa olen saanut tämän syksyn aikana meneillään olevien, päivähoidon työkulttuurin kehittämishankkeiden puitteissa paneutua erityisesti päivähoidon johtamisen kysymyksiin. Olemme näissä projekteissa huomanneet, miten paljon työtä johtajuuden kehittämisessä ja tietty kehittämisen jäsentämisessä onkaan. Olen tullut vakuuttuneeksi, että meillä ei kannata kovin paljoa edes puhua laspikeskeisyydestä tai lapsilähtöisyydestä, ennenkuin pääsemme tämän toimialan puitteissa johtamisessa lähemmäksi itseohjautuvaa työkulttuuria. Kun hallinto- ja johtamismalli on meillä niin johtajavetoinen kuin on, niin on turha luulla, että kukaan voisi kasvattajana sitten toimia "alaistaan", siis pientä lasta vakavasti kuunnellen, kun joutuu työyhteisössään elämään täysin "alamaisena".
Näissä projekteissa olemme selvitelleet päivähoidon johdon arjen "raadollisuutta" ja tämä kuva ei ole kovin valoisa. Johtajat toimivat arjen kurjuuden paineissa; selkeää, tulevaisuuteen suuntaavaa, navigoivaa johtajuutta esiintyy erinomaiden vähän. Johtajien arki menee pitkälle "äiti"-johtajuuden paineissa.
Tähän problematiikkaan avautuu toinen, mielenkiintoinen näkökulma alaistaitojen näkökulmasta. Tätä ainakin minulle uutta, hyvää käsitettä on nyt tarpeen pureskella. Tästä erityisesti Soili Keskisen tutkimus: Alaistaito - luottamus, sitoutuminen ja sopiminen: http://www.polemiikki.fi/files/library/attachments/Polemia59.pdf Tähän tutkimukseen kannattaa tutustua. Itsellänikin tutkimukseen paneutuminen on vielä vaiheessa.
On selvää että yhdessä päästään eteenpäin, kun selkeästi lähdetään eteenpäin sekä johtajuuden että alaisuuden kehittämisessä. Näiden kehittämiseen tulee nyt todella paneutua, sitten päästään vähitellen uudistamaan pienten lasten yhteisen, onnellisen arjen toteutumista.
Ja oliskohan niin, että johtajuuden ja alaisuuden uudet tuulet voisivat puhaltaa meillä vielä uutta virettä ikääntyvän ja yhä enemmään sairaslomailemaan joutuvien työyhteisöjen arkeen.
kuvan lähde: www.savijoki.net
Pikkujouluajatuksin Elinalta
