Viime perjantaina minulla oli mahdollisuus käydä oppimisvierailulla Järvenpäässä Tahvontuvan päiväkodissa. Mukavassa pirkkalalaisseurasssa matkanteko oli todella mieluista, mutta erityinen ilo oli tutustua taloon, jossa ollaan päästy yhteisessä työkulttuurissa todella upeaan, yhteisölliseen vaiheeseen.
Yhteisö on kulkenut uudistuksen tietä pitkään, jo yli 15 vuotta. Yhteisön vetäjä, päiväkodinjohtaja Tarja Vaahteralla on ollut alusta lähtien enemmän tai vähemmän selkeä ajatus, jota kohden sitten on yhdessä kehitetty lapsen luonnollista liikkumistarvetta hyväksikäyttäen ympäristö, jossa joka soppi on ajateltu lapsen ja lapsien liikkumisen näkökulmasta. Perinteiset suljetut ovet toimintaryhmien välillä on avattu ja koko talo on kaikkien lapsien käytössä. Kaikki ovat kaikkien lapsia !! Väkeä on lähes sata päivittäin saman katon alla - ja arki toimii !
Oli erinomaisen riemastuttavaa kuunnella talon vetokaksikkoa: Tarjaa ja hänen sijaisenaan tänä vuonna toiminutta Anne Lindforsia. Kuin yhdestä suusta he kertoivat, millaisin periaattein vuosien varrella on talon työyhteisöä eteenpäin kehitetty: yhteinen, jatkuva keskustelu on ollut kehittämisen tärkein väline. On opittu puhumaan aina tärkeistä asioista - puhutaan arjen yhteisistä asioista, ei ihmisistä. Keskustelun syklisyys tuntui hyvältä eli aina ja aina palataan tärkeimpiin asioihin, jos arjessa tulee esiin, että jokin asia ei toimi.
Lapsi ja perhe ovat asiakkaina kaikissa asioissa numero yksi. Arjen ongelmia lähdetään miettimään aina lapsen ja hänen oppimisensa näkökulmasta. Aikuisten yhteisen arvopohjan ja toimintaperiaatteiden samansuuntaisuus on olennaista. On keskusteltu yhdessä, millaisiin arvoihin yhteinen työ pohjautuu. Nämä arvot ovat jokaisen aikuisen työn pohjana. Niiden perustalta kukin työntekijä tekee erilaisissa arjen tilanteissa itsenäisesti vastuullisia päätöksiä, miten toimia lasten kanssa missäkin tilanteessa. Yhteisessä arjessa on mahdollisimman minimaalisesti sääntöjä. Lapsille oli vain kaksi sääntöä: "toista ei saa satuttaa" ja "toisten leikkiä, puuhia ei saa häiritä". Nämä opetetaan kaikille lapsille ja lapset opetetaan itse pitämään huoli niiden toteutumisesta ja lapsien tulee oppia tekemään arjessa myös itsenäisiä päätöksiä näiden pohjalta. Tahvontuvan kotisivuilla ei vielä talon visio- ja arvopohjaa näy, mutta onneksi kuulemma pikapuoliin voimme niihin sielläkin paneutua.
No, esimerkkejä arjesta tuli monia muitakin - en lähde niitä tässä enempää esittelemään. Mutta olennaista näiden upeiden naisten keskustelussa oli se, että kaikesta kuulsi läpi upea ihmisyyden, toinen toistensa kunnioittamisen arvo. Kun aiemmin kirjoitin luottamuksesta ja sen puutteesta, Tahvontuvan vierailulla saimme kokea, että sitä kaikkien ihmisten välisissä suhteissä kyllä löytyi ja sitä selkeästi erityisesti vaalittiin. Johtaja-Tarjalla on ollut alusta lähtien selkeä usko siihen, että yhdessä voidaan keskustelun kautta rakentaa uudenlaista työ- ja toimintakulttuuria päiväkotiin.
Kun ensimmäisessä huhtikuun blogi-kirjoituksessani esittelin viime syksyltä muutamia varhaiskasvatuksen maailmaan liittyviä väitteitäni, niistä ensimmäinen oli: "päivähoidossa työkulttuuri on jämähtänyt eiliseen". Tulomatkalla saatoimme keskustella, miten Tahvontuvassa, tietyssä mielessä hyvin yksinkertaisiin asioihin puuttumalla päästään todella huima askel kohti yhteisöllisempää arkea. "Käytävässä saa juosta, se on meillä paras paikka juoksemiseen!"- tuntui huikean upealta avaukselta. Ovien avukaisijoiden pitää oppia varomaan aukaisua, koska joku voi olla tulossa juuri huimaa vauhtia käytävällä ! - Näin se on kun käännetään näkökulma lapseen !
Perjantain tapaamisessa jotenkin erinomaisen selkeästi nousi ajatuksiin se, että työkulttuurin muutoksen ehtona on se, että prosessin vetäjällä on sisäinen näkemys siitä, mihin suuntaan yhdessä ollaan menossa. Johtajalla pitää olla vankka usko ja luottamus jokaiseen yhteisön jäseneen. Hänen pitää olla sitkeä viedessään prosessia läpi. "Asioista keskustellaan uudestaan ja uudestaan.." Vuosien jälkeen vasta tulosta alkaa näkyä. Johtajalla tulee olla myös näkemystä, taitoa ja voimaa viedä prosessia eteenpäin. Tarja kertoi, miten valppaana on oltava kuulemaan, millaisia asioita arjessa tapahtuu. Kun kuulee jotain, mikä on ristiriidassa yhteisen arvoperustan kanssa, silloin taas palataan keskustelemaan arvoista ja siitä, miten ne näkyvät arjessa - ei puhuta yksilöistä, ihmisistä. Tuli sellainen tuntu, että ketään ei osoitella sormella, vaan jokainen saa olla sellainen kuin ammattilaisena ja ihmisenä on, jokainen tekee virheitä, mutta niistä pitää oppia ja seuraavalla kerralla osaa tehdä asian toisin.
Tahvontuvan väellä on selkeästi oma tahvontupalais-kulttuurinsa, joka on syntynyt vuosien, nyt jopa lähes vuosikymmenien työn tuloksena. Voi miten upeaa olisikaan saada tämän upean yksikön tarina joskus julkaisuna - kertomuksena rikastavasta, yhteisesti kehitetystä päiväkodin toimintakulttuurista.
Kiitos tahvontupalaiset ! Ihailen työkulttuurinne hienoa kehittämisen matkaa !
Elinalta
