Mukava marraskuun viikko takana!

Huomaan, että viikot ja kuukaudet vilahtelevat ja blogin työstäminen on jäänyt liian pitkäksi aikaa hoitamatta.  Tämä kulunut viikko kuitenkin antoi niin mielenkiintoisella tavalla potkua eteenpäin, että piti lähteä kirjoittamaan.  Edellinen viikko oli mennyt tiukan flunssan parantamisessa ja kun yskä alkaa helpottaa, elämä tuntuu senkin puolesta taas keveämmältä. On ihanaa, kun saa olla taas terve! 

Inspiraatiota pohdintoihini olen saanut eniten Helsingin yliopiston Palmenian järjestämässä esi- ja alkuopetuksen juhlaseminaarista, joka oli Lahdessa torstai-iltapäivän ja illan. Seminaarin juhlintakohde - esi- ja alkuopetuksen kehittämiseen tähtäävä koulutus on ollut omassa elämässäni olennaisin työstämisen kohteena yli 15 vuoden ajan. Ajatella, että olen saanut vetää 42 esi- ja alkuopetuksen perusopintojen opintokokonaisuutta.  Se on ollut mahtava yhdessä oppimisen kokonaisuus. - Voi mikä riemu olikaan tavata oppijakolleegoita vuosikymmenienkin takaa!! Kohtaamiset positiivisuudessaan antoivat intoa, iloa ja energiaa!

Olin jo keväällä päättänyt, että haluan juhlaesitelmääni mahdollisimman väljän otsikon, koska muiden prosessien oleessa pinnalla olen ollut  pitkään kunnolla pohtimatta esi- ja alkuopetuksen pedagogisia kysymyksiä. No - tai sitten ne ovat putkahdelleet esim työnohjauksen kautta esille muodossa tai toisessa.  Valmistelin innolla alkuviikosta esitystäni, jonta teema oli: Ajatuksia opettajuuden pelastamiseksi.

Ilahduin, kun kolme kuulijaani ainakin tarttui esityksessäni ajatukseen, jota olen jonkin aikaa mielessäni pyöritellyt ja nyt ensi kertaa tuonut kasvatustieteen/kasvattajien piirissä selvästi esille. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tätä ajatusta kasvattajayhteisön työntekijöiden keskuudessa on tärkeä pureskella oikein todellisesti ja vakavasti.  Tulevaisuuden rakentajina yhteisön jäsenet ovat vastuussa tulevaisuuden rakentamisesta. 

Myönteisyys ja rakkaus - tämä selkeästi päätettä'viossä olevat, siis tahdonalaiset asiat pitää saada toteutumaan erityisesti pienten lasten elämän arjessa !!

Jatketaan tästä keskustelua - nyt kuitenkin kohti ystävän syntymäpäiväjuhlaa! 

Siis juhlat jatkuvat!

Elinalta

 

 

Upean upea talvimaisema on raamittanut uuden, mahdollisuuksia avaavan vuoden alkua!  Tällaisia olivat lapsuuden talvet! 

Uusi vuosi on mahdollisuuksia täynnä. Omalta osaltani vuoden alkua on innostanut työyhteisöjen kehittmistyö Hämeenkyrön peruspalveluhenkilöstön kanssa. Kunnissa, myös Hämeenkyrössä ponnistellaan suurien taloudellisten vaikeuksien kanssa. Tähän ponnisteluun valitettavasti liittyy aina suuria riskiä myöskin henkilöstöryhmien välisiin ongelmiin. Onneksi yhteisten keskusteluiden kautta on mahdollista ottaa näitä ongelmia ennakoiden asioita rohkeasti esille.

Erinomaisen mielenkiintoinen asia tuli esiin tämän aamun tapaamisessa Hämeenkyrön esimiesten kanssa. Heillä opn selvästi halua päästä eteenpäin sosiaalisen median käytössä. Monet heistä haluvat oppia käyttämään näitä moderneja välineitä, jotta pääsisivät esim tiedonvälittämisessä väkensä kanssa eteenpäin. On riemastuttavaa, että esimiehillä on hinku eteenpäin. Se lupaa paljon koko prosessia ajatellen.  Viime vuosien myötä olen nimittäin erinomaisen selvästi oppinut  kokoemuksen kautta, että kun tiimiin/organisaation esimiehet lähtevät kehittämään ja kehittymään, niin silloin lähteet koko tiimin väki eteenpäin. Ja siis päinvastoin, mikäli esimiehet esim "delegoivat" kehittämisen ulkoupuolelleen, ei yhteisössä tapahdu mitään toivottua/oletettua muutosta, oppimista. 

Meillä tarvitaan vielä paljon, paljon työtä siinä, että julkisen puolen ja miksi ei yksityistenkin palveluntuottajien esimiesten/johdon parissa saadaan syttymään oivalluksia siitä, että nyt viimeistään on liikkeelllähdön aika.  Meillä jatkossa selvitään ainoastaan uudistamalla palvelurakenteita ja tapaa tuottaa hyvinvointipalveluita. 

Olennaista on myöskin oppia auttamaan työyhteisöjä yhteisen arjen vuorovaikutuksen kehittämisessä. Erinomaisen hyvin tässä joku päivä tuli esille jonkun huippuasiantuntijan sanomana, että työkulttuurin kehittämistä ei voida sälyttää työterveyshuollon harteille, vaan päävastuussa siitä on aina työyhteisön esimiehet ja johto.  HArmi vain tänä päivänä on, että liian usein työyhteisön ongelmia siirretään eteenpäin jonkun osapuolen sairaslomalle siirtymisen turvin. Pahaan oloon työpaikoilla etsitään apua lääketieteen kautta vaikka oikeampi suunta olisi varmaankin vuorovaikutustaitojen osaamisen kehittäminen. 

Ongelmien lääketieteellistäminen - medikalisaatio- on hiipinyt voimatekijäksi työpaikoille. Tuntui hienolta, että työterveyshuollon asiantuntija ei suostunut ottamaan yksin vastuuta asioista, jotka eivät kuulu pelkästään sen tieteenalan piiriin. 

On mielenkiintoista nähdä, miten meillä päästään eteenpäin. Keskustelua julkisen puolen työyhteisöiden kehittämisestä tulisi virittää yhä tietoisemmin. Uskon, että  asioista keskustelu voisi tuoda rohkeutta nostaa esille työelämän kehittämisen problematiikkaa. Tärkeää olisi kaikkien huomata, että ilman yhteistä ponnistusta lähivuosien vaikeuksista ei tulla selviämään.

Työntäyteiset viikot vilahtelevat; työyhteisöjen kehittämistapahtumia, mukavia verkostoväen kohtaamisia, oman uuden kodin remonttihässäkkää, musisointia  jne jne - kaiken kaikkiaan täyteläistä ja moni-ilmeistä elämää! Siitä elämälle kiitos!

Taistelen ajatuksissani päivittäin yleisesti lietsottua negatiivisuutta vastaan. Jotenkin joka tuutista tulevan uutisoinnin kautta tulee tuntu, että meidön kaikkien pitäisi nähdä jokin peikko meitä vaanimassa ja meitä ahdistamassa joka hetki. Vanhempien pitää seurata päivähoidossa aikuisten ja lasten lukumääriä, potilaiden pitää tarkistaa hoitajiensa rokotuksia.  Jatkuvasti pitää epäillä jotain.  Tätä kaikkea en halua omaan ajatteluuni. Vaikka meillä on erinomaisen suuria vaikeuksia globaalin taloustiltanteen vuoksi jne, uskon vahvasti siihen, että ensisijaisesti meidän jokaisen hyvinvointi ja hyvä olo oon kiinni ennenkaikkea omasta asennoitumisesta erilaisiin ilmiöihin ympärillämme.

Asenne ratkaisee aina!! Arjen iloja on ja niistä voi nauttia. Tästä positiivisuudesta oli tänä aamuna erinomainen tähtihetki, kun taas käväisin tutustumassa materiaaliin Ikaalisten päivähoidon kahden upean perhepäivähoitajan blogissa:http://pphtahtia.blogspot.com/   Jos et ole vielä näihin sivustoihin tutustunut, niin sinne kiireellä.  En tiedä keitään muita päivähoidon ammattilaisia, joilla olisi näin upeat taidot sanoittaa omaa arjen työtään.  LAita ihmeessä sinne myös kommentteja, millaisia ajatuksia sinulle blogista tulee.

Kunpa meidän kasvattajakunnassa leviäisi enemmänkin tämä taito tuoda arjen tähtihetkiä esiin. Näiden sivustojen taustalla on huippu alan sparraaja/kouluttaja Sommers-Piiroisen Johanna (www.edukaattori.fi)  Upea perhepäivähoidon blogi on hienon yhteistyön tulosta! 

Ammatillisen arjen kehittäminen on eriten kiinni siitä, mitä tapahtuu ammattilaisten korvien välissä!  Niin helppoa ja niin äärettömän vaikeaa!

Ensilumien odotuksessa!

 

 

Hei !  Työprosessiajattelun vaikeus on yhteinen haaste kaikessa työssä, jossa palvellaan asiakkaita.  Työntekijöinä meidän ei ole helppo asettautua ikäänkuin ulkopuoliseksi seuraamaan sitä, miten meillä arki hoituu.

Tähän todellisuuteen havahduin, kun eräs tuttavani "pääsi" muutamaksi viikoksi sijaisena seuraamaan arkea erilaisissa tamperelaisissa päiväkodeissa. Hän kertomastaan  jäin vakavasti miettimään, miten ihmeessä voisimme auttaa mukavia alan ammattilaisia katsomaan "tuottamaansa" ammattimaisen työn arkea realistisesti. 

Lukuisien arjen esimerkkien kautta hän oli saanut huomata, miten pienistä asioista oikeastaan on kysymys.  Meillä on pieni lapsiyksilö hukkunut massaan, vaikka työntekijöillä olisi kaikki edellytykset huomata pienen lapsen usein sanattomat viestit.  Vain ammattiryhmistä ei ole kiinni, miten lapsia huomioidaan, vaikka näin Kallialan tutkimuksen pohjalta näyttäisi olevan!  Teos "Kato mua" - kannattaa ehdottomasti lukea.

Miten avata ammattilaisten silmiä ja ajattelua! Keskustelemalla, keskustelemalla !  Jokin sosiaalisen median keino pitää myös luoda!  Täytyy luoda You tube-ympäristöön alue: "Lasten yhteinen, erilainen arki" vai "Päiväkodin toisenlainen arki" tai jotain tällaista.

Erinomaisen mielenkiintoista on myös se, että näiden samojen kysymyksien kanssa painii meillä esim. vanhainkotimaailma.  Miten vaikeaa onkaan lähteä muttamaan perinteistä, säilyttävää vanhanikodin arka kohti kuntouttavaa, omaehtoista arkea tukevaa työtapaa.  Iloni on nyt olla mahdollisesti mukana tällaisessakin prosessissa lähivuosina.  Näin ainakin toivon. On tehtävä hyvä hankesuunnitelma!

Näiden kokemuksien kautta tulee olemaan mielenkiintoista löytää yhteisiä nimittäjiä muutoksen vaikeuteen.  Näiden työprosessien muutoksien toteuttaminen on aina vaikeaa, kun vuosikymmenien rutinoituneet ajattelumallit työtavoissa ovat muutoksen esteenä.

Yhteinen keskustelu ja uusien ajatuksien yhteinen pureskelu ovat varmasti  tärkeimpiä avaimia hyvinvointipalveluiden uuteen arkeen.

Kesä on pian kukkeimmillaan !  Nautitaan siitä täysillä!

Elinalta

Hei,

jouduin vetämään toimistoni verhot kiinni, kun auringon kirkkaus häikäisi. Tuntuupa tosi hyvältä, kun kevät ja valo alkaa voittaa. Se antaa virtaa joka lähtöön!

Kovin kovin hiljaista on talven seutu blogissani ollut. Voi minua! Vaan elämässä on välillä aikoja, jolloin saa ja haluaa keskittyä muihin kuin työhön liittyviin asioihin. Minulla se on nyt ollut onnellisen parisuhteen kehittäminen.

No toki on ajatuksia muuhunkin riittänyt. Erinomaisen suurella mielenkiinnolla olen seurannut maassamme päivähoidon suurta näytelmää, jossa on kieltämättä ihan hysteerisiäkin piirteitä. Meillä käydään valtavaa taistelua ryhmäkokonormin puolesta ja sitä vastaan.  Tuleeko normi takaisin, on nyt selkeästi jäämässä poliittisen päätöksenteon asiaksi. Vahvasti itse toivon, että meillä pystyttäisiin vahvistamaan kuntien päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia niin, että he itse saisivat tehdä nykyisen henkilöstönormituksen mukaisesti päätökset siitä, miten heidän kunnassaan varhaiskasvatuksen arki toteutetaan.

Oletko huomannut, että meillä ei käydä tänä päivän mitään kunnollista, uutta luovaa keskustelua päivähoitoväen keskuudessa. Ryhmäkokonormi on ainoa asia, mistä tänä päivän puhutaan.

Olen vuosien ajan saanut olla läheisessä dialogissa maamme varhaiskasvatuksen kentän merkittävän uudistajan, päivähoito-yrittäjän Seija Kastari-Johanssonin kanssa. Ihailen suuresti hänen näkemyksellisyyttään ja viisauttaan tarkastella ja oivaltaa päivähoidon ilmiöitä yhteiskunnallisessa viitekehyksessä. Hänen kauttaan olen oppinut paljon.  Tällaista ajattelua meillä on valitettavan vähän muualla. 

Onneksi Seijalla on myöskin taitoa ja osaamista myöskin herättää keskustelua siellä, missä hänen ajatuksiaan ja koeteltua osaamistaan kuullaan, siis ministereiden keskuudessa.  Kun osaa etsiä ylimpien ministereiden sähköpostiosoitteen ja muut yhteystiedot ja kun osaa laittaa ajatuksena kirjoitettuun ja kuvitettuun muotoon, saa vastakaikua - siis ministereiltä, vaan ei päivähoidon ammattilaisista ja päivähoidon tutkijoilta ja esim ammattiliittojen edustajilta.  

Jokaisen kannattaa nyt mennä www.kuperkeikkaesikoulut.fi - sivustolle ja printata sieltä Seijan julkaisua: Kuperkeikka - 15 vuotta suomalalisessa päivähoidossa.   Sitä lukevat nyt ministeritkin! Risikon näkemys tästä julkaisusta oli, "Olen tutustunut Kuperkeikka-raporttiin. Muidenkin kannattaisi :) Ystävällisin terveisin Paula Risikko" 

Siejan esityksessä on mielenkiintoisia, puhuttelevia kuvia! Tässä niistä yksi.

Päivähoidon arjen työprosessien ja niiden perusteluiden tiedostaminen on esityksessä erinomaisen hyvin esillä ja samoin upeasti korostuu päivähoidon väen ammatillisen koulutuksen tarve. Uudenlaisen ajattelun leviäminen, uusien innovaatioiden luominen ja kokeilut edellyttävät uudenlaisten ajauksien rantautumista työyhteisöjen arkeen.

Toinen väylä, jossa ryhmäkokonormiin voi otta kantaa, on netissä kerättävä adressi:

http://www.adressit.com/ryhmaton_paivahoitotoiminta

- eräs äiti on laittanut tämän foorumin pystyyn puolustaakseen sitä kokemusta, mikä hedän perheellään on ryhmättömästä päivähoidosta. Hienoa, että noustaan puolustamaan hyviä asioita.

Mielenkiinnolla odotan, millaisen lausunnon varhaiskasvatuslakia valmisteleva työryhmä tulee esittämään. Tiedän, että työryhmä ei tule olemaan yksimielinen mm. ryhmäkokonormiin liittyen.  Lähipäivinä varmaan asiasta taas kuulemme.

Itse olen todella surullinen siitä, että näin olematon asia nostetaan koko toimialan keskeisimmäksi kysymykseksi. Minusta meillä pitäisi käydä kiivasta keskustelua siitä, miten koko päiviähoidon tilaa pystyttäisiin kohentamaan. Päivähoidossa henkilöstön tila on todella huoleatuttava. Meiltä on ote pientenlasten kasvatukseen kokonaan hukassa - laumoja hoidetaan ja "pidetään hengissä"!!

Kysymykset kasvatukseen liittyvistä asioista pitäisi saada nostettua pohdinnan ja kehittelyn fokukseen!

Nyt aurinkolenkille!