Maaliskuun lauantaita !

Olen juuri hellinyt itseäni aivan uudella jutulla. Olen juonut erinomaiset saunakahvit. Yleensä en kyllä kahvia näin iltapuhteesta juo. Vaan nytpä join, kun oli syytä maistaa aivan uudenlaista herkkua. Olin ostanut oikeita kahvinpapuja, jotka ensin itse jauhoin lapsuudessanikin käytetyllä kahvimyllyllä. Toin sen eilen maalta.  Uudella espresso-keittimellä sitten valmistin kahvin juotavaksi. Voi että kahvi voikin olla pehmeää !

440503.jpg

Niin ja erinomaisen upealta tuntui tuo valmistusprosessi: rauhallinen kahvin jauhatus, papujen rouske, kahvijauheen tyhjennys pannuun, veden lorauttaminen päälle ja sitten muutaman minuutin rauhallinen odotus.  Juuri saunailtaan sopivaa puuhaa.

Kahvimylly oli saanut palveluaan odottaa ainakin 50 vuotta käyttämättömänä. Mutta kaikki toimi edelleen, täysin ongelmitta. Puhdistin sen hyvin hangaten puhtaaksi. Päädyin, että en sitä pese, jotta ei kosteus pääse sisuksiin mekanismeja tuhoamaan. Pienen papumäärän ensin jauhoihn ikäänkuin puhdistamaan koneistoa.

Palasin eilen Virroilta, maalta, jossa vapaa-ajan asuntonikin on. Virroilla olin pari päivää  pohtimassa Marttisen upeassa nuorisokeskuksessa muutaman kunnan päivähoidon aluejohtajien kanssa tämän päivän ja tulevaisuuden kiemuroita päivähoidon hallinnossa. Yhteisten päivien tavoitteena oli yhdessä pohtia ja kehittää kokemuksien pohjalta jatkuvassa muutoksessa eläviin kuntiin toimivaa, nopeisiinkin muutoksiin taipuvaa hallitonmallia. 

Keskusteluun oman upean antinsa toi Järvenpään rautainen muutosjohtaja; Inkilän Iitu. Hänen ja meidän (Villinikkareiden ja Innominnin) kokemuksien ja reflektointien jakamisen pohjustamana kävimme jatkuvaa, yömyöhäänkin kestävää, yhteistä dialogia. Välillä sukellettiin tosi syvälle johtamisen ja johtajuuden peruskysymyksiin: mitä on johtajuus, mitä on kokonaisvaltainen vastuun kantaminen, mitä on jaettu johtajuus, voisiko kunnollinenkin olla kunnollista, kunnallisen ja yksityisen turha polarisaatio jne.

 

440884.jpg

 

Kunnallisen toimialan johtaminen on todellista taiteilua; paineita tulee johtajille luottamusmies- ja virkamiesjohdolta, seutukuntayhteistyöstä uuden kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä, lähiökuntien paisumisesta, elämän yleisestä muutoksesta, ikääntyvästä henkilökunnasta, työvoimapulasta ym ym.  Ja kuitenkin päivähoidon johtajat eri tasoilla pysyvät tolpillaan ja jaksavat yhdessä kehittää arkea eteenpäin.

 

440886.jpg

 

Erityisen selkeästi päivien aikana tuli esiin myös se, että päivähoidon hallinnon epäselvyydestä (siis opetus-vai sosiaalitoimi?) huolimatta mennään viisaasti eteenpäin oman toimialan kehittämisessä, hallinnollisten käytäntöjen virtaviivaistamisessa. Mutta paljon siinä on vielä työsarkaa edessä !

 

440883.jpg

 

Ehkä voimakkaimmaksi haasteeksi ymmärrän tämän kaksipäiväisen huikean työskentelyn jälkeen sen, että päivähoidon hallinnon ehkä keskeisimpiä haasteita nyt on koko johtamisjärjestelmän  uloskirjoittaminen: "Miten päivähoitoa/varhaiskasvatuspalvelua kunnassamme johdetaan!?" Miten siirrytään selkeään hallintomalliin: luottamusmies taso - päivähoidon johtoryhmätyöskentely - alueellinen taso - yksikkötaso ? Miten päivähoidossa päätökset tehdään ? Kenellä on valta ja vastuu mistäkin asiasta ? On opittava puhumaan myös siitä, kuka päättää rahojen käytöstä jne !

Todella hersyttävin esimerkein keskustelimme yhdessä myös palaverikäytännöistä, yhteisestä keskustelukulttuurista ym. Ihanasti jaksoimme nauraa itsellemme.

 

440887.jpg

 

On innostava haaste työstää yhteisten päivien muistiota ja näin palata vielä uudestaan, hieman etäämäältä tutkimaan mielenkiintoisten keskustelujen tuottamaa antia. Laittamalla yhteen valtava yhteinen kokemus kunnallisesta johtamisesta ja hallinnosta, sekoittamalla siihen uusimpia liiketalouden, muutosjohtamisen ja tulevaisuustutkimuksen aineksia, saatiin aikaan jotain, joka on ainutlaatuista, käytännön päätöksiä tukevaa osaamista, oivaltamista, varmuutta ! 

 Vähän niinkuin alussa: Uusia kahvipapuja ikivanhan kahvimyllyn ja uuden espressopannun kautta maukkaaksi iltakahviksi.  

Kiitos Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Ylöjärven päivähoidon johto uusiin oivalluksiin vieneistä yhteistyön päivistä !

 Elinalta