Tervehdys!
Olemme jo alkutalven hämärissä - onneksi tänään perjantaina aurinko pilkistää pilvien takaa! Olemme jo tiivissä joulumainonna pyörteissä. Työkuvioissa päivähoito on sulkeutunut jouluhässäkkään! Jota muuten äärettömästi tässä mietin ja pohdin! Miksi muilla aloilla ei joulu ole sellainen kaiken muun poissulkeva asia!. Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa työyhteisöissä voidadan pohtia arjen kehittämistä. Mutta päivähoidon puolella työyhteisöiden yhteinen keskustelu halvaantuu marraskuun puolivälissä viimeistään. Tuntuu upealta, että olen saanut haasteita tutustua nyt laajemminkin erilaisiin palveluja
tarjoaviin työyhteisöihin ja saan näin peilauspohjaa pohdintoihini.
Erinomaisen mielenkiintoinen haasteeni nyt on valmistella iltaa koulutus- ja keskusteluilaa erääseen pieneen kaupunkiin, jossa on käynnissä päivähoidon ja koulupuolen yhdentymisprosessi. Minua on pyydetty evästämään henkilöstöä ja esimiehiä tämän muutosprosessin toteuttamisessa. Muutos on aiheuttanut tietysti "myrskyä vesilasissa". Tässä kipuilen kovasti, miten osaan tuoda kauniisti esiin sen, että hallinnolliset muutokset kaupungin "makrotasolla" ovat vain todella pieni osa siitä kokonaismuutoksien tarpeesta, jossa päivähoidon/varhaiskasvatuksen kentällä eletään.
Kokemukset näistä yhdentymisprosesseista ovat olleet todella positiivisia niissä kaupungeissa. joissa olen saanut prosessia osin läheltäkin seurata. Pidän erinomaisen tärkeänä, että tulevassa henkilöstötapaamisessa saan hälvennettyä turhia pelkoja, jotka kuvastavat minusta enemmänkin muutoksen pelkoa yleisemmällä tasolla kuin vain tässä asiassa. Toki hyvin on tuotu esiin todellisiakin pelkoja: "Onko tavoite ajaa päivähoito alas tai jyrätä koulutoimen alle?" jne.
Olen kiitollinen, että olen saanut näin hyvän tilaisuuden paneutua taas uudelta kannalta arjen palveluiden kehittämiseen ! Tilaisuudesta lisää sitten myöhemmin kokemuksien rikastamana.
Lupailin viime blogissani, että laitan tänne syyskuussa julkaistun mielipidekirjoitukseni Aamulehdestä. Tässä se on kokonaisuudessaan:
Päivähoidon työkulttuuri jämähtänyt eiliseen
Otsikolla "Päiväkodissa on keskityttävä lapsiin" (AL14.8) viriteltiin ansiokkaasti keskustelua päiväkotien työkulttuurista ja sen kehittämisestä. Keskustelu ei virinnyt, vaan avaukseen reagoitiin puolustusasemista. Surullista.
Julkisen puolen työkulttuuri on jämähtänyt eiliseen. Yhteistä työn arkea ei ole osattu tai uskallettu lähteä rohkeasti tutkimaan. Meillä ei keskustella avoimesti siitä tavasta, millä yhteistyötä arjessa tehdään. Em. kirjoitus oli yksi hyvä yritys sanoa kriittisesti ääneen, että jotain voitaisiin tehdä toisin.
Päivähoidon kouluttajana tiedän, että meillä on työstetty ja työstetään upeita korulauseisia papereita. Kauniista sanoista huolimatta arki vain jatkuu niin kuin aina ennenkin. Työstetyt vasu-asiakirjat eivät työyhteisön arkea "haittaa"! Hienoa, että joku uskaltaa sanoa sen ääneen.
Nimim. "Onneksi ei heti ammatin pariin" on mielestäni tehnyt oikeita havaintoja esim. palavereista. On hyvä pohtia monien palaverien tuloksellisuutta; mitä saatiin aikaiseksi, mitä päätöksiä tehtiin, millaista keskustelua käytiin? Ehkä samaan tulokseen olisi päästy puolen liuskan johtajan tiedotteella (kokemus Satakunnasta). Nykyinen palaverikäytäntö ei tue uutta luovaa keskustelukulttuuria.
Avoimen keskustelun kehittäminen on olennaista. Se on yhteisen tahdon syntymiselle elintärkeää. Ilman yhteisesti tahdottua muutosprosessia työn tekemisen arki ei muutu. Yhteinen työn kehittäminen on parhaimmillaan innostava haaste ammattilaisille.
Työvuoroihin sidotusta työnajollisen työnteon mallista em Aamulehden artikkelissa oli hyviä esimerkkejä. Tehdasmaisen työnteon kulttuurista kertoo meillä myös lasten lokeroiminen ikätason mukaisiin ryhmiin. Tämä on jäänne, jota ei uskalleta kyseenalaistaa, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä lasten luonnollisen oppimisen kanssa. Osastojen ovet olisi pitänyt avata jo ajat sitten!
Työ päiväkodissa voidaan tehdä mielekkäämmin sekä lapsille että työntekijöille ja vanhemmille. Tästä meillä on jo onneksi hyviä esimerkkejä. Voidaan järkeistää aamuhetkiä ja ruokailukäytäntöjä yhteisiksi koko talossa, päivälepo voidaan ajatella uusiksi: nukkujat, lepäilijät ja puuhastelijat – malliin. Nämä uudistukset laittavat perinteiset työkuviot uuteen uskoon. Mutta uudistus ei onnistu ilman yhteistä ja yhdessä tahdottua kehittämisprosessia!
Päiväkotiväki janoaa arkeen uudistusta ja arjen avoin tutkiminen on sillä tiellä ensimmäinen askel.
Elina Helimäki
Mukavaa talvihämärää kaikille !
Elinalta
